Australian Open

Tätä ette nähneet televisiossa – silminnäkijä kertoo.

Yksi tavoite, joka minulla Melbournen matkalle lähdettäessä oli, oli käydä Australian Open –tennisturnauksessa. No nyt on käyty varsin perusteellisesti, kahtena päivänä. Valitsimme halvimman vaihtoehdon, ns. ground passit, joilla ei pääse isoimmille kentille lainkaan. (Näille on varattu jokunen paikka 2. isoimmalla Vodafone Arenalla mutta kumpanakaan päivänä ei ollut sinne mitään asiaa, Rod Laver –areena on täysin mahdoton).

Ensimmäisenä päivänä oli suht kiva keli, 25 astetta lämmintä ja aurinko paistoi. Olimme isolla joukolla liikkeellä, koko meidän 5-henkinen perhe ja Aten serkut Aki ja Teppo. Aloitimme päivän yrittämällä seurata ruotsalaisen Joakim Johanssonin matsia, lähinnä siksi, että ruotsalaisilla faneilla tuntui olevan hyvä meininki heti aamusta. No, kahden pelin jälkeen Johanssonilta meni jalka ja peli päättyi siihen. Pienen iteroinnin jälkeen saimme varjopaikat Show Court 3:lta, jossa pelasi 9-rankattu kroaatti Mario Ancic.

Nyt nähtiin jo vähän tennistäkin, tosin Ancic voitti suoraan 3-0. Kesken pelin kentän ulkopuolelta alkoi kuulua meteliä, ja seuraavan päivän lehdestä luimme, että serbit, kroaatit ja kreikkalaiset olivat mellakoineet. Yksi mies joutui sairaalaan ja portilla vartijat ottivat seuraavasta päivästä lukien metallinpaljastimet tosikäyttöön.

Innostuimme tennistunnelmasta niin, että päätimme Atte, Aki ja minä mennä vielä tiistaina seuramaan pelejä, kun Jarkko Niemisen avausmatsi oli ohjelmassa. No, eka matsi Jarkon kentällä oli joku naisten matsi, johon ei kauheasti tullut keskityttyä. Sitten iskikin ’extreme heat policy’, joka lykkäsi Jarkon ottelun alkamaan vasta iltakahdeksalta. Lämpötila kun kipusi varjossa 41 asteeseen…Pelin lykkääntymisestä ilmoitettiin aina puolen tunnin-tunnin välein, joten hengailimme kentällä. Työpäivästä muodostui varsin tehokas, kun muutakaan tekemistä ei ollut.

Itse pelissä Jarkko ei ollut parhaimmillaan, vähemmänkin kokenut katsoja huomasi puutteita mm. verkkopelissä ja ykkössyötössä. Jenkkivastustaja hyytyi kuitenkin jalkakramppeihin, ja Nieminen voitti 3-1. Peli päättyi juuri ennen puolta yötä. Jarkko palkitsi koko päivän odottaneet fanit vartin nimikirjoitus- ja kuvaussessiolla ja lähti lepäämään.

Mikä sitten oli erilaista verrattuna tenniksen seuraamiseen televisiosta? No, televisiosta ei esimerkiksi näe, että Ancic on tosi törkeä pallopoikia kohtaan, ja kohtelee heitä lähinnä kuin esineitä. Tämän huomaa esim. siitä, ettei hän katso heitä silmiin ja heittää pyyhkeen taakseen odottaen, että joku ottaa sen kiinni. Niemisellä puolestaan on hauska tapa jutella pelin keskellä aina välillä yleisölle (’jaaha, tällainen peli tällä kertaa’). Tuomioita on tosi hankala tehdä, vaikka on ihan kentän vieressä. Rod Laver areenalla onkin käytössä tänä vuonna ensimmäisen kerran videotuomarointimahdollisuus, johon pelaaja voi halutessaan vedota. Kaksi väärää vetoamista/erä sallitaan.

Tennishuumassa teidän australiankirjeenvaihtajanne
Laura