Viisi levyä, jotka mukaan ei-niin-autiolle saarelle?

Kiitokset Markolle, joka havahdutti siihen tosiasiaan, että Australiassa ei kuule suomalaista musiikkia. Rupesinkin miettimään, mitkä kymmenen levyä on pakko saada mukaan. Onneksi en tosiaan ole mikään musiikkifriikki ja luulen, että kahdeksan kuukautta ilman suomipoppia kuluu sujuvasti. Kirjojen (kirjattomuuden) kanssa tulee olemaan paljon vaikeampaa.

Joka tapauksessa, seuraavat lähtevät ainakin mukaan: 1) Juicen muistoksi Epe's-verkkokaupasta perjantaina tilattu Yölento 2) Eput: Rupisia riimejä...3) Tänään Anttilasta ostettu Maija Vilkkumaan Totuutta ja tehtävää 4) Ensimmäinen Loiri laulaa Leinoa 5) Eput: Sadan vuoden päästäkin (mää oon vanhennu yhtä aikaa näiden sällien kanssa) 6) Ultra Bra: Sinä päivänä kun synnyin 7) Fredi-kokoelma 8) Leevib& al.: Häntä koipien välissä 9) Tupla Finnhits 3&4 (Mombasa...mmm). Jätetään kymmenes vielä mietintään, jos vaikka Suomen kaikkien aikojen levy julkaistaisiin seuraavan kahden viikon aikana?

Eli säälittävä musiikkimakuni on jäänyt 80-luvulle :).

Vain asunto puuttuu!

No ne passit tulivat takaisin sieltä Berliinistä yllättävänkin nopeasti. Ensin kolmen viikon kuluttua tuli kohtelias kirje, että anomuksenne on käsittelyssä ja heti viiden päivän päästä passit viisumeineen päivineen. Vuoden maassaololupa siis on.

Lähdön pitäisi tuntua varmaan jotenkin konkreettisemmalta, mutta ei se vaan tunnu. Pikkuhiljaa alan juurtua tänne Porthaniaankin niin, että ajatus kahdeksan kuukauden poissaolosta tuntuu suorastaan haikealta. Toisin olisi ollut keväällä, olisin lähtenyt kevein mielin paluuta murehtimatta. Niin sitä ihminen vaan kiintyy toisiin ihmisiin.

Nyt suurprojektina on parin viikon ajan ollut asunnon etsintä. Modernina www-aikana kaikki vuokrattavat asunnot ovat tietysti verkossa näytillä. Muutama asia vain pitäisi päättää: kaksi vai kolme makuuhuonetta? (Tästä en kauheasti joustaisi, kolme tarvitaan tai mukulta nukkuu meidän kanssa samassa huoneessa melkein vuoden. Ei hyvä.). Sijainti? Pitäisi kuulemaa optimoida koulun, yliopiston ja paikallisen kauppahallin sisäiseen kolmioon. Minulle riittäisi, jos koulu olisi lähjellä, aikuiset nyt voi kulkea ratikallakin töihin. Hinta? Aten kollega maksaa osan, loppu menee omasta pussista. Mutta paljonko on paljon? Onko asumismukavuudella hintaa? Ja liittyen edelliseen: kalustettu vai kalustamaton?

Onneksi vanhana pariskuntana pystymme kesustelmaan asiasta rationaalisesti tunnepitoisia ylilyöntejä välttäen.

Not.

Passit postiin!

No niin, lentoliput on nyt varattu, joten lähtö käy konkreettisemmaksi koko ajan. Töissä on niin kiire, että aika hyvin pystyy kyllä työntämään mielestään sen ajatuksen, että parin kuukauden päästä ollaan ihan toisella puolella maapalloa. Teen koko vuoden opetustehtävät nyt syksyn aikana, ja yhtäkkiä työpäivät ovat venähtäneet 10-12-tuntisiksi - asiantila, jota olen aktiivisesti pyrkinyt välttämään koko elämäni ajan.

Viisumia meillä ei vielä ole, joten lasi-on-puoliksi-tyhjä-periaatteensa mukaisesti Atte ei pidä lähtöämme vielä mitenkään varmana. Puolitoista viikkoa sitten lähetettiin koko perheen passit postissa Berliiniin lähetystöön. Kirjatun kirjeen seikkailuista tiedämme vain, että se on saapunut Saksaan. Emme tiedä, onko lähetystö lunastanut sen ja onko anomuksemme otettu käsittelyyn. Toivottavasti, käsittelyaika on nimittäin nelisen viikkoa.

Olemme paperisodassa

Vähän tätä pelättiin, mutta nyt se on totta. Olemme täysimittaisessa paperisodassa sekä nykyisen että tulevan asuinmaamme kanssa. Suomesta nimittäin ei niin vain poistuta eikä Australiaan niin vain mennä.

Atte taistelee meille oikeutta rantautua eteläiselle pallonpuoliskolle. Visiting Academic -viisumiin tarvitsee noin 90 liitettä, joilla osoitetaan että saapuva henkilö on oikeasti academic, joka oikeasti halutaan vierailulle. Vaimosta ja lapsista riittää englanninkielinen virkatodistus, lapsille tosin pitää olla joku sijoituspaikka valmiina. Kaiken huipuksi viisumiasia käsitellään Berliinissä, jonne kaikkien neljän passit pitää lähettää epämääräiseksi "niin kauan kuin käsittely kestää" -ajaksi.

Minä yritän sitten vastavuoroisesti painiskella kotimaan byrokratian kanssa. Olen päässyt siihen asti, että muuttoilmoitus pitää tehdä sekä lomake Y39 Kelalle, jotta "asumisperusteinen sosiaaliturvamme" säilyy reissun ajan. Vielä olisi tutkittava, onko Australialla ja Suomella jo kahdenvälinen sosiaaliturvasopimus vai ollaanko edelleen sovittu vain sairaanhoidosta. Ja ulkomaan verotus sitten...

Tämän jälkeen - ja minä olen sentään juristi - 34 tunnin lentomatka ei tunnu enää missään!

Bloggaan - olen siis olemassa?

Tällä blogilla on kolme tehtävää:

1) tyydyttää oma haluni liittyä niihin tuhansiin ihmisiin, jotka kirjoittavat ajatuksiaan julki

2) kertoa Suomeen jääville ystäville ja sukulaisille elämästämme Melbournessa ja

3) toimia matkapäiväkirjana ja muistona meille jälkeenpäin

Nimenomaan tässä järjestyksessä :).