No ne passit tulivat takaisin sieltä Berliinistä yllättävänkin nopeasti. Ensin kolmen viikon kuluttua tuli kohtelias kirje, että anomuksenne on käsittelyssä ja heti viiden päivän päästä passit viisumeineen päivineen. Vuoden maassaololupa siis on.
Lähdön pitäisi tuntua varmaan jotenkin konkreettisemmalta, mutta ei se vaan tunnu. Pikkuhiljaa alan juurtua tänne Porthaniaankin niin, että ajatus kahdeksan kuukauden poissaolosta tuntuu suorastaan haikealta. Toisin olisi ollut keväällä, olisin lähtenyt kevein mielin paluuta murehtimatta. Niin sitä ihminen vaan kiintyy toisiin ihmisiin.
Nyt suurprojektina on parin viikon ajan ollut asunnon etsintä. Modernina www-aikana kaikki vuokrattavat asunnot ovat tietysti verkossa näytillä. Muutama asia vain pitäisi päättää: kaksi vai kolme makuuhuonetta? (Tästä en kauheasti joustaisi, kolme tarvitaan tai mukulta nukkuu meidän kanssa samassa huoneessa melkein vuoden. Ei hyvä.). Sijainti? Pitäisi kuulemaa optimoida koulun, yliopiston ja paikallisen kauppahallin sisäiseen kolmioon. Minulle riittäisi, jos koulu olisi lähjellä, aikuiset nyt voi kulkea ratikallakin töihin. Hinta? Aten kollega maksaa osan, loppu menee omasta pussista. Mutta paljonko on paljon? Onko asumismukavuudella hintaa? Ja liittyen edelliseen: kalustettu vai kalustamaton?
Onneksi vanhana pariskuntana pystymme kesustelmaan asiasta rationaalisesti tunnepitoisia ylilyöntejä välttäen.
Not.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti