Täällä helmikuun 14. päivää ei ole latistettu ystävänpäiväksi, vaan se on ihan suoraan vain ja ainoastaan rakastavaisten päivä. Paikallinen lehdistö on hehkuttanut tätä jo toista viikkoa mm. kertomalla hyviä lahjavinkkejä (esim. voisi tilata lentokoneen kirjoittamaan taivaalle rakkausviestin, joka näkyy 30 km päähän), kirjoittamalla mitä sinkut voivat tehdä Valentine's Dayna, listaamalla romanttisia ravintoloita ja myös kirjoittamalla asiankuuluvia älyllisesti kriittisiä juttuja siitä, kuinka koko päivä on turha ja amerikkalaista tuotantoa. Minähän olen tunnetusti parantumaton romantikko ja voisin heittäytyä tähän ihan täysin (kts. esim. www.forgetmenotcottages.com.au), mutta Atte pitää tämän suhteen mieluiten ns. reaalimaailmassa, joten meikäläisen Valentinen päivän vietot taitavat jäädä seuraavaan elämään.
Anyway, hyvä päivä muistella rakkaita siellä Suomessa, teillä on varmaan vähemmän ikävä meitä kuin meillä teitä. Kaiken muun maailmassa voi korvata paitsi ystävät ja salmiakkia, olemme huomanneet.
Toisaalta olemme olleet täällä jo kaksi kuukautta ja alle puoli vuotta enää jäljellä. Keski-ikäisyyden iloja on se, että aika tuntuu suorastaan juoksevan käsistä. Toisin taitaa olla lapsiraukoilla. Ossilla varsinkin oli eilen vähän rankka päivä. Täkäläisissä kouluissa opetetaan heti esikoulusta asti esiintymään, ja Ossilla oli eilen ns. show and tell -vuoro. Olimme kyllä sanoneet Ossille, ettei hänen tarvitse vielä esiintyä kun ei osaa kieltä, mutta ilmeisesti Ossilla oli sen verran rautainen käsitys itsestään, että kunhan vaan sinne eteen menee niin puhetta alkaa tulla (vrt. entry Ui tai uppoa). No itkuhan siitä tuli. Ensi viikoksi lupasin tehdä Ossin kanssa jonkun tekstin, jonka kirjoitan paperille niinkuin se lausutaan, että Ossi voi myös esiintyä.
Arkeamme ovat sitten viime postin ilahduttaneet seuraavat tapahtumat 1) grillipäivällinen Patomäillä lauantaina 2) ulkoilmaelokuvanäytös Yarrajoen varrella maanantaina (Borat) joka paljasti kansallisia eroja huumorintajussa paitsi itse elokuvassa myös katsomossa, kun suomalaisvähemmistö saattoi nauraa silloin kuin aussienemmistö ei ja päinvastoin sekä 3)eilen illalla näkemämme 4. (!) ilotulitus täällä Docklandsissa.
Osa lasten koulun lapsista ei muuten tajua, että Ossin nimi on oikeasti Ossi, puhuvat vaan uusista lapsista luokalla "this Finnish girl Oona and then some Aussie"...
14.2.07
8.2.07
Maailma on pieni (mutta kyllahan se jo tiedettiin)
Talla kertaa maailma on niin pieni, etta Neelan ja Ossin koulussa aloittivat samanaikaisesti meidan lasten kanssa samanikaiset suomalaiset sisarukset (6 ja 8 vuotta), siis yksi tytto kummankin meidan lapsen luokalle. Entista pienemmaksi maailman tekee se, etta lasten vanhemmat ovat myos Helsingin yliopistosta, kv. politiikan professori Heikki Patomaki ja kehitysmaatutkija Katarina Sehm-Patomaki.
Lievasti hankalaa on se, etta Patomaet eivat ole lahteneet ui tai uppoa -linjalle, vaan ainakin toistaiseksi lasten aiti on viettanyt paivan koulussa ja kaantanyt aina silloin talloin asioita lapsilleen - ja siina sivussa tietysti myos meidan lapsille. Ja koska han on itse ruotsinkielinen, tekee han ylimaaraista tyota kaantaessaan meidan mukuloille suomeksi. En ole viela keksinyt oikeudenmukaista ratkaisua asiaan -ehka parempi antaa vaan ajan kulua?
Paivittaistapahtumien tasolla soljuttelemme arjessa rauhallisesti eteenpain, rutiini on aika hyvin vakiintunut. Tosin Atte viettaa juuri kolmea paivaa Sydneyssa tyomatkalla. Viikonloppuna huipentuu paikallisen taidekaupunginosan St Kilda -festivaali, johon odotetaan sunnuntaina 350 000 henkea. Ero nelikymppisen ja parikymppisen valilla? Kun parikymppinen lahtee ko. tapahtumaan koko paivaksi, nelikymppinen kaantaa nenansa 180 astetta toiseen suuntaan...Omassa Docklandsissakin tapahtuu: juuri kun selvisimme viime viikonlopun venenayttelysta (joka ON uskottavampi kun veneet ovat vedessa tai edes laiturilla kuin Messukeskuksessa), seuraavaksi saamme nauttia laiturillemme pystytettavasta kuvanveistonayttelysta Contempora 2.
Lievasti hankalaa on se, etta Patomaet eivat ole lahteneet ui tai uppoa -linjalle, vaan ainakin toistaiseksi lasten aiti on viettanyt paivan koulussa ja kaantanyt aina silloin talloin asioita lapsilleen - ja siina sivussa tietysti myos meidan lapsille. Ja koska han on itse ruotsinkielinen, tekee han ylimaaraista tyota kaantaessaan meidan mukuloille suomeksi. En ole viela keksinyt oikeudenmukaista ratkaisua asiaan -ehka parempi antaa vaan ajan kulua?
Paivittaistapahtumien tasolla soljuttelemme arjessa rauhallisesti eteenpain, rutiini on aika hyvin vakiintunut. Tosin Atte viettaa juuri kolmea paivaa Sydneyssa tyomatkalla. Viikonloppuna huipentuu paikallisen taidekaupunginosan St Kilda -festivaali, johon odotetaan sunnuntaina 350 000 henkea. Ero nelikymppisen ja parikymppisen valilla? Kun parikymppinen lahtee ko. tapahtumaan koko paivaksi, nelikymppinen kaantaa nenansa 180 astetta toiseen suuntaan...Omassa Docklandsissakin tapahtuu: juuri kun selvisimme viime viikonlopun venenayttelysta (joka ON uskottavampi kun veneet ovat vedessa tai edes laiturilla kuin Messukeskuksessa), seuraavaksi saamme nauttia laiturillemme pystytettavasta kuvanveistonayttelysta Contempora 2.
5.2.07
Kohtalon kampaajaivaa
Kaikilla kunniallisilla naisihmisilla on tahan ikaan mennessa jo oma vakikampaaja, jolla he ovat kayneet 20 vuotta. Samoin heidan hiustyylinsa on vakiintunut, tyylikas ja helppohoitoinen. Minulla taas on ollut ilo poukkoilla jos minkalaisilla kampaajilla aina vihrean-valon-palaessa-heti-vapaata-tyyppisista aloittelevien kampaajien hiusmalliksi ja takaisin. Sita omaa ei ole loytynyt.
Kohtalon iva -osio tulee tassa: nyt se taydellinen kampaaja sitten loytyi, mutta sijaitsee valitettavasti 10 000 kilometrin paassa normaalista asuinpaikastani. Yliopiston kampukselta loytyi keskihintainen (paikallinen naisten hiustenleikkuu voi maksaa 12-120 dollaria) erittain tomera ja ammattitaitoinen naisihminen, jolle jouduin heti lupaamaan etten enaa 1) itse leikkaa otsatukkaa ja 2) etten enaa itse varjaa hiuksiani. Valehtelin, tietty. Vuosittainen kampaajabudjettini kun ei yleensa ylita 100 euroa eika Atte kuitenkaan huomaa mitaan. Mutta aion menna toisen ja ehka jopa kolmannenkin kerran talle tadille leikattavaksi.
Viikonloppu kului tietoisen rauhallisissa merkeissa, silla olimme uupuneita viela lomasta ja koulun aloituksesta. Kavimme paikallisessa liikkuvan kuvan museossa "Eyes., lies and illusions' -nayttelyssa, teimme ruokaa ja kavimme leikkipuistossa. No perjantai-iltana nautimme Aten kanssa pitkasta aikaa kahdenkeskisesta iltahekesta ja kavimme parilla Docklandsissa sijaitsevassa James Squiren panimoravintolassa. Highway Man on suosikki. Sunnuntai-iltana jannattiin, paaseeko Melbourne Victory paikallisen futisliigan loppuotteluun. Aamun lehti kertoi sen, minka arvasimme 47 000 fanin huudosta viereiselta Telstra Domelta jo illalla: paasi. Menemme katsomaan finaalia 18. helmikuuta.
Kohtalon iva -osio tulee tassa: nyt se taydellinen kampaaja sitten loytyi, mutta sijaitsee valitettavasti 10 000 kilometrin paassa normaalista asuinpaikastani. Yliopiston kampukselta loytyi keskihintainen (paikallinen naisten hiustenleikkuu voi maksaa 12-120 dollaria) erittain tomera ja ammattitaitoinen naisihminen, jolle jouduin heti lupaamaan etten enaa 1) itse leikkaa otsatukkaa ja 2) etten enaa itse varjaa hiuksiani. Valehtelin, tietty. Vuosittainen kampaajabudjettini kun ei yleensa ylita 100 euroa eika Atte kuitenkaan huomaa mitaan. Mutta aion menna toisen ja ehka jopa kolmannenkin kerran talle tadille leikattavaksi.
Viikonloppu kului tietoisen rauhallisissa merkeissa, silla olimme uupuneita viela lomasta ja koulun aloituksesta. Kavimme paikallisessa liikkuvan kuvan museossa "Eyes., lies and illusions' -nayttelyssa, teimme ruokaa ja kavimme leikkipuistossa. No perjantai-iltana nautimme Aten kanssa pitkasta aikaa kahdenkeskisesta iltahekesta ja kavimme parilla Docklandsissa sijaitsevassa James Squiren panimoravintolassa. Highway Man on suosikki. Sunnuntai-iltana jannattiin, paaseeko Melbourne Victory paikallisen futisliigan loppuotteluun. Aamun lehti kertoi sen, minka arvasimme 47 000 fanin huudosta viereiselta Telstra Domelta jo illalla: paasi. Menemme katsomaan finaalia 18. helmikuuta.
1.2.07
Home sweet home
Tassa kuvia meilta Docklandsista:
1. Master bedroom
2. Australialaista kylpparityylia
3. Lasten nukkuhuone
4. Keittiomme, vasemmalla olevan oven takana pyykkaystila
5. Olohuone
6. Nakyma parvekkeelta lanteen
7. Nakyma parvekkeelta etelaan
8. Nakyma parvekkeelta itaan
9. Asuintalorykelmamme. Asumme toisesn oikealta juuressa oelvassa matalassa osassa.
1. Master bedroom
2. Australialaista kylpparityylia
3. Lasten nukkuhuone
4. Keittiomme, vasemmalla olevan oven takana pyykkaystila
5. Olohuone
6. Nakyma parvekkeelta lanteen
7. Nakyma parvekkeelta etelaan
8. Nakyma parvekkeelta itaan
9. Asuintalorykelmamme. Asumme toisesn oikealta juuressa oelvassa matalassa osassa.
Ui tai uppoa!
Tama on menetelma, jolla Ossi rautaisella itsetunnolla varustettuna harjoitteli uimista - onneksi aiti oli lahella niina ensimmaisena miljoonana kertana, kun upposi...
No, paatimme kokeilla samaa metodia lasten koulunkayntiin, joka alkoi eilen. Tuntui kylla aika hurjalta jattaa lapset kumpikin omaan luokkaansa mukanaan Disneyn kuvitettu suomi-englanti-suomi-sanakirja, evaat ja valloittava persoonansa. No Eve kylla jai Ossin seuraksi pariksi tunniksi. Iltapaivaraportin mukaan Ossilla oli ollut 10 minuutin black moment, jolloin han olisi halunnut lahtea kotiin, mutta muuten meni hyvin. Neela taas ilmoitti saaneensa 5 uutta ystavaa. Kummankin luokalle tuli myos toiset suomalaiset, tytot, jotka ovat kayneet esikoulua Lontoossa. Jotain vertaistukea siis on. Ossi harmitteli, kun ei ollut saanut tehda matematiikan tehtavaa, vaikka oli kylla kuulemma tajunnut, mita siina pitaa tehda.
Koulu ja lasten opettajat Anne ja Melissa vaikuttavat niin mukavilta, etta paadyimme siihen, etta emme ainakaan toistaiseksi viekaan lapsia neljana paivana language schooliin, niin kuin alunperin oli tarkoitus. Vaikka ryhmat siella ovatkin hieman pienempia (12 vs. 18) niin vakaa uskomme on, etta lapset oppivat kielen itse asiassa nopeammin varsinaisessa kouluymparistossa. Lisaksi opet ja luokkakaverit ovat nyt tuttuja ja uusi luokka olisi taas uusi stressi. Matkakin olisi puoli tuntia pitempi suuntaansa. Sovimme rehtorin kanssa, etta arvioimme tilannetta parin viikon paasta uudelleen.
No, paatimme kokeilla samaa metodia lasten koulunkayntiin, joka alkoi eilen. Tuntui kylla aika hurjalta jattaa lapset kumpikin omaan luokkaansa mukanaan Disneyn kuvitettu suomi-englanti-suomi-sanakirja, evaat ja valloittava persoonansa. No Eve kylla jai Ossin seuraksi pariksi tunniksi. Iltapaivaraportin mukaan Ossilla oli ollut 10 minuutin black moment, jolloin han olisi halunnut lahtea kotiin, mutta muuten meni hyvin. Neela taas ilmoitti saaneensa 5 uutta ystavaa. Kummankin luokalle tuli myos toiset suomalaiset, tytot, jotka ovat kayneet esikoulua Lontoossa. Jotain vertaistukea siis on. Ossi harmitteli, kun ei ollut saanut tehda matematiikan tehtavaa, vaikka oli kylla kuulemma tajunnut, mita siina pitaa tehda.
Koulu ja lasten opettajat Anne ja Melissa vaikuttavat niin mukavilta, etta paadyimme siihen, etta emme ainakaan toistaiseksi viekaan lapsia neljana paivana language schooliin, niin kuin alunperin oli tarkoitus. Vaikka ryhmat siella ovatkin hieman pienempia (12 vs. 18) niin vakaa uskomme on, etta lapset oppivat kielen itse asiassa nopeammin varsinaisessa kouluymparistossa. Lisaksi opet ja luokkakaverit ovat nyt tuttuja ja uusi luokka olisi taas uusi stressi. Matkakin olisi puoli tuntia pitempi suuntaansa. Sovimme rehtorin kanssa, etta arvioimme tilannetta parin viikon paasta uudelleen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
