Terve taas. Vietimme viime viikon ensi kesan kesaloman merkeissa Great Ocean Roadin varrella. Tukikohtana meilla oli Aten kollegan ystavan kesamokki Wye Riverilla, noin 200 kilometria Melbournesta lanteen. Kuskina meilla puolestaan oli Aten 25-vuotias serkku Aki, joka rohkeasti hyppasikin 8-paikkaisen Toyotan puikkoihin ja kaarsimme vasenta kaistaa valtamerta kohti. Viikon elamysvyorya on vaikea purkaa jarkevanmittaiseen paivakirjamerkintaan, joten en yritakaan kirjoittaa kronologista kuvausta, vaan saatte tyytya tuokiokuviin ja tunnelmapaloihin matkan varrelta (valokuvien kanssa tokkii vielakin, kotimme ADSL ei saa linjaa ja toissa pitaisi ehtia tehda toita. Toivottavasti ehdin tutkia asiaa kunhan saan tyot ensin rullaamaan).
Great Ocean Road: Se on kirjaimellisesti hakattu kallion kupeeseen valtameren viereen ja kulkee paikoitellen ihan rannassa, paikoitellen huikaisevan korkealla. Keskinopeus on matala, varmaan viiden-kuudenkympin luokkaa maisemallisimmilla osuuksilla. Tiemerkinnat ovat vaikuttavia, etenkin yoaikaan: kaistojen rajoja osoittavat heijastimet, mutkista (joita on paljon) nuolet ja nopeussuositusmerkit, ja jos jonkinlaista muutakin varoituskylttia on pilvin pimein.
Maisemat/luonto: Valtameri saa ainakin tallaisen tyton tehtaan varjoista aina hiljaiseksi. Tutkimme erilaisia rantoja, kerasimme litrakaupalla simpukankuoria, kuljimme paikallisten pienten sademetsasaarekkeiden saniaispuitten alla, tarvoimme loputonta eukalyptusmetsaa nahdaksemme vesiputouksia. Paikallisissa kaupungeissa (Lorne, Apollo BAy) kavimme vain tankkamassa auton ja jaakaappimme.
Havainnot/elamykset: Koalia, lahimmat noin metrin paassa, suowallabi, harmaakenguruja, nokkasiileja, kuutta lajia papukaijaa, kookaburria, kotka sp., iso rapu, McNaugh-komeetta, uinti valtameren aalloissa.
Muuta: Ihastuin australialaisiin kyltteihin. Kenguruvaroitus ym. ovat klassikkoja, mutta enta sitten nama: "High fire zone. Plan to survive". Tai moottoritien rampilla (jossa nopeus on kaiketi noin 100 km/h): "Wrong way. Go back". Ja pari kertaa Akillekin oli tarpeen: "Drive on left in Australia".
Itsemme paikallisesta tuoreesta kalasta ja jattikatkaravuista ahkyyn syoneena yritamme nyt lasketella oikeasti arkeen. Aki ja Teppo lahtevat huomenna pohjoiseen Suurelle Valliriutalle ja kenties myos Kakadun luonnonpuistoon, ja me saamme lapset ja muut tavarat takaisin paikoilleen. Lasten koulun alkaa huomenna, ja se onkin jannittava juttu. Tahan mennessa tiedamme vain, etta toisen opettaja on Anne ja toisen Melissa...
30.1.07
17.1.07
Australian Open
Tätä ette nähneet televisiossa – silminnäkijä kertoo.
Yksi tavoite, joka minulla Melbournen matkalle lähdettäessä oli, oli käydä Australian Open –tennisturnauksessa. No nyt on käyty varsin perusteellisesti, kahtena päivänä. Valitsimme halvimman vaihtoehdon, ns. ground passit, joilla ei pääse isoimmille kentille lainkaan. (Näille on varattu jokunen paikka 2. isoimmalla Vodafone Arenalla mutta kumpanakaan päivänä ei ollut sinne mitään asiaa, Rod Laver –areena on täysin mahdoton).
Ensimmäisenä päivänä oli suht kiva keli, 25 astetta lämmintä ja aurinko paistoi. Olimme isolla joukolla liikkeellä, koko meidän 5-henkinen perhe ja Aten serkut Aki ja Teppo. Aloitimme päivän yrittämällä seurata ruotsalaisen Joakim Johanssonin matsia, lähinnä siksi, että ruotsalaisilla faneilla tuntui olevan hyvä meininki heti aamusta. No, kahden pelin jälkeen Johanssonilta meni jalka ja peli päättyi siihen. Pienen iteroinnin jälkeen saimme varjopaikat Show Court 3:lta, jossa pelasi 9-rankattu kroaatti Mario Ancic.
Nyt nähtiin jo vähän tennistäkin, tosin Ancic voitti suoraan 3-0. Kesken pelin kentän ulkopuolelta alkoi kuulua meteliä, ja seuraavan päivän lehdestä luimme, että serbit, kroaatit ja kreikkalaiset olivat mellakoineet. Yksi mies joutui sairaalaan ja portilla vartijat ottivat seuraavasta päivästä lukien metallinpaljastimet tosikäyttöön.
Innostuimme tennistunnelmasta niin, että päätimme Atte, Aki ja minä mennä vielä tiistaina seuramaan pelejä, kun Jarkko Niemisen avausmatsi oli ohjelmassa. No, eka matsi Jarkon kentällä oli joku naisten matsi, johon ei kauheasti tullut keskityttyä. Sitten iskikin ’extreme heat policy’, joka lykkäsi Jarkon ottelun alkamaan vasta iltakahdeksalta. Lämpötila kun kipusi varjossa 41 asteeseen…Pelin lykkääntymisestä ilmoitettiin aina puolen tunnin-tunnin välein, joten hengailimme kentällä. Työpäivästä muodostui varsin tehokas, kun muutakaan tekemistä ei ollut.
Itse pelissä Jarkko ei ollut parhaimmillaan, vähemmänkin kokenut katsoja huomasi puutteita mm. verkkopelissä ja ykkössyötössä. Jenkkivastustaja hyytyi kuitenkin jalkakramppeihin, ja Nieminen voitti 3-1. Peli päättyi juuri ennen puolta yötä. Jarkko palkitsi koko päivän odottaneet fanit vartin nimikirjoitus- ja kuvaussessiolla ja lähti lepäämään.
Mikä sitten oli erilaista verrattuna tenniksen seuraamiseen televisiosta? No, televisiosta ei esimerkiksi näe, että Ancic on tosi törkeä pallopoikia kohtaan, ja kohtelee heitä lähinnä kuin esineitä. Tämän huomaa esim. siitä, ettei hän katso heitä silmiin ja heittää pyyhkeen taakseen odottaen, että joku ottaa sen kiinni. Niemisellä puolestaan on hauska tapa jutella pelin keskellä aina välillä yleisölle (’jaaha, tällainen peli tällä kertaa’). Tuomioita on tosi hankala tehdä, vaikka on ihan kentän vieressä. Rod Laver areenalla onkin käytössä tänä vuonna ensimmäisen kerran videotuomarointimahdollisuus, johon pelaaja voi halutessaan vedota. Kaksi väärää vetoamista/erä sallitaan.
Tennishuumassa teidän australiankirjeenvaihtajanne
Laura
Yksi tavoite, joka minulla Melbournen matkalle lähdettäessä oli, oli käydä Australian Open –tennisturnauksessa. No nyt on käyty varsin perusteellisesti, kahtena päivänä. Valitsimme halvimman vaihtoehdon, ns. ground passit, joilla ei pääse isoimmille kentille lainkaan. (Näille on varattu jokunen paikka 2. isoimmalla Vodafone Arenalla mutta kumpanakaan päivänä ei ollut sinne mitään asiaa, Rod Laver –areena on täysin mahdoton).
Ensimmäisenä päivänä oli suht kiva keli, 25 astetta lämmintä ja aurinko paistoi. Olimme isolla joukolla liikkeellä, koko meidän 5-henkinen perhe ja Aten serkut Aki ja Teppo. Aloitimme päivän yrittämällä seurata ruotsalaisen Joakim Johanssonin matsia, lähinnä siksi, että ruotsalaisilla faneilla tuntui olevan hyvä meininki heti aamusta. No, kahden pelin jälkeen Johanssonilta meni jalka ja peli päättyi siihen. Pienen iteroinnin jälkeen saimme varjopaikat Show Court 3:lta, jossa pelasi 9-rankattu kroaatti Mario Ancic.
Nyt nähtiin jo vähän tennistäkin, tosin Ancic voitti suoraan 3-0. Kesken pelin kentän ulkopuolelta alkoi kuulua meteliä, ja seuraavan päivän lehdestä luimme, että serbit, kroaatit ja kreikkalaiset olivat mellakoineet. Yksi mies joutui sairaalaan ja portilla vartijat ottivat seuraavasta päivästä lukien metallinpaljastimet tosikäyttöön.
Innostuimme tennistunnelmasta niin, että päätimme Atte, Aki ja minä mennä vielä tiistaina seuramaan pelejä, kun Jarkko Niemisen avausmatsi oli ohjelmassa. No, eka matsi Jarkon kentällä oli joku naisten matsi, johon ei kauheasti tullut keskityttyä. Sitten iskikin ’extreme heat policy’, joka lykkäsi Jarkon ottelun alkamaan vasta iltakahdeksalta. Lämpötila kun kipusi varjossa 41 asteeseen…Pelin lykkääntymisestä ilmoitettiin aina puolen tunnin-tunnin välein, joten hengailimme kentällä. Työpäivästä muodostui varsin tehokas, kun muutakaan tekemistä ei ollut.
Itse pelissä Jarkko ei ollut parhaimmillaan, vähemmänkin kokenut katsoja huomasi puutteita mm. verkkopelissä ja ykkössyötössä. Jenkkivastustaja hyytyi kuitenkin jalkakramppeihin, ja Nieminen voitti 3-1. Peli päättyi juuri ennen puolta yötä. Jarkko palkitsi koko päivän odottaneet fanit vartin nimikirjoitus- ja kuvaussessiolla ja lähti lepäämään.
Mikä sitten oli erilaista verrattuna tenniksen seuraamiseen televisiosta? No, televisiosta ei esimerkiksi näe, että Ancic on tosi törkeä pallopoikia kohtaan, ja kohtelee heitä lähinnä kuin esineitä. Tämän huomaa esim. siitä, ettei hän katso heitä silmiin ja heittää pyyhkeen taakseen odottaen, että joku ottaa sen kiinni. Niemisellä puolestaan on hauska tapa jutella pelin keskellä aina välillä yleisölle (’jaaha, tällainen peli tällä kertaa’). Tuomioita on tosi hankala tehdä, vaikka on ihan kentän vieressä. Rod Laver areenalla onkin käytössä tänä vuonna ensimmäisen kerran videotuomarointimahdollisuus, johon pelaaja voi halutessaan vedota. Kaksi väärää vetoamista/erä sallitaan.
Tennishuumassa teidän australiankirjeenvaihtajanne
Laura
14.1.07
Olemmeko kotiutuneet?
Jollain tasolla varmaan, kun tuntuu siltä, että eipä tässä meidän elämässä nyt niin kauheasti raportoitavaa enää ole. Päivät ovat aika samanlaisia: Aamupäivällä yritetään tehdä töitä, iltapäivällä mennään lasten kanssa kauppaan/uimaan/puistoon. Illalla syödään. Pari viime päivää olemme kaikki kolme vuorotellen myös käyneet närkkimässä alennusmyyntien loppurysäyksissä.
Jollain tasolla taas varmaan emme, sillä välillä ainakin itse koen suunnattomia ulkopuolisuuden ja sopeutumattomuuden tunteita. On päiviä, jolloin en ymmärrä sanaakaan englantia (ja tuntuu todella typerältä kysyä sorry? kun toinen sanoo hyvää päivää), jolloin kaikki tuntuvat hymyilevän ihan liikaa, ruokakaupasta ei löydy yksinkertaistakaan asiaa ja televisio ja lehti ovat ihan vääränlaisia.
Nyt kuitenkin odottelemme tapahtumarikasta paria viikkoa, sillä omat tulevat kollegani ovat palailemassa töihin ensi viikolla, maanantain vietämme Australian Openissa ja Aten kaksi serkkua saapuu meille tänään. Yritämme selvitä tässä luukussa seitsemän hengen vahvuudella viikon, ja sitten lähdemme viikoksi ajelemaan Great Ocean Roadia, josta meillä on huvila vuokrattuna Wye Riverilta.
Ensimmäisen kuukauden kunniaksi tässä ensimmäinen Australian lista:
Lista: Asioita, jotka ovat Australiassa erilaisia kuin Suomessa
1. Avaimet kääntyvät lukossa eri suuntaan
2. Kaikki joutsenet ovat mustia
3. Kaikilla on kaasuliesi
4. Ruokakaupassa kassa pakkaa tavarat maksuttomiin ohuisiin muovipusseihin
5. Karitsanfileet maksavat 9 euroa kilo
Jollain tasolla taas varmaan emme, sillä välillä ainakin itse koen suunnattomia ulkopuolisuuden ja sopeutumattomuuden tunteita. On päiviä, jolloin en ymmärrä sanaakaan englantia (ja tuntuu todella typerältä kysyä sorry? kun toinen sanoo hyvää päivää), jolloin kaikki tuntuvat hymyilevän ihan liikaa, ruokakaupasta ei löydy yksinkertaistakaan asiaa ja televisio ja lehti ovat ihan vääränlaisia.
Nyt kuitenkin odottelemme tapahtumarikasta paria viikkoa, sillä omat tulevat kollegani ovat palailemassa töihin ensi viikolla, maanantain vietämme Australian Openissa ja Aten kaksi serkkua saapuu meille tänään. Yritämme selvitä tässä luukussa seitsemän hengen vahvuudella viikon, ja sitten lähdemme viikoksi ajelemaan Great Ocean Roadia, josta meillä on huvila vuokrattuna Wye Riverilta.
Ensimmäisen kuukauden kunniaksi tässä ensimmäinen Australian lista:
Lista: Asioita, jotka ovat Australiassa erilaisia kuin Suomessa
1. Avaimet kääntyvät lukossa eri suuntaan
2. Kaikki joutsenet ovat mustia
3. Kaikilla on kaasuliesi
4. Ruokakaupassa kassa pakkaa tavarat maksuttomiin ohuisiin muovipusseihin
5. Karitsanfileet maksavat 9 euroa kilo
8.1.07
New Year's Eve - Uuden vuoden Eve
Perheemme taydentyi lauantai-iltana, kun kavimme koko porukan voimin noukkimassa Even lentokentalta. Eve on osoittanut huomattavaa sisukkuutta jet lagia vastaan taistelussa, mutta nukahtikin sitten eilen kello seitsemalta ns. suorilta jaloilta. Nukkui onneksi 13 tuntia putkeen.
Tanaan paasimmekin sitten karkaamaan ensimmaista kertaa kunnolla tyopaikoillemme. Istun talla hetkella paikallisessa Porthaniassa, Law Schoolin 5. kerroksessa sijaitsevassa hulppeassa toimistossani, joka, vaikka onkin vain noin 6 nelion "koppi" kirjaston kupeessa, on varsin miellyttava. Kaikki tarvittavat varusteet oli hienosti paikalla, tila on rauhallinen, viilea ja nakymat ovat hulppeat merelle pain. Jos ei taalla ajatus lenna niin ei sitten missaan. Kirjasto kolmessa kerroksessa vaikuttaa aika hulppealta.
Nyt lahden viela Human Resources -yksikkoon noutamaan henkilokunta- ja kirjastokortit ja sitten (laukkukaupan kautta) kotia pain.
Tanaan paasimmekin sitten karkaamaan ensimmaista kertaa kunnolla tyopaikoillemme. Istun talla hetkella paikallisessa Porthaniassa, Law Schoolin 5. kerroksessa sijaitsevassa hulppeassa toimistossani, joka, vaikka onkin vain noin 6 nelion "koppi" kirjaston kupeessa, on varsin miellyttava. Kaikki tarvittavat varusteet oli hienosti paikalla, tila on rauhallinen, viilea ja nakymat ovat hulppeat merelle pain. Jos ei taalla ajatus lenna niin ei sitten missaan. Kirjasto kolmessa kerroksessa vaikuttaa aika hulppealta.
Nyt lahden viela Human Resources -yksikkoon noutamaan henkilokunta- ja kirjastokortit ja sitten (laukkukaupan kautta) kotia pain.
5.1.07
Ensimmäiset kengurut!
Eilen oli ensimmäinen retkipäivä, kun Aten kollega Jane Elith ja hänen miehensä olivat ystävällisesti kutsuneet meidät piknikille - kuljetus oli tarjolla heidän piikkiinsä. Niinpä hylkäsimme cityasuntomme ja lähdimme rohkeasti esikaupunkialuetta päin.
Ensin matkasimme paikallisjunalla 25 minuuttia ja kävimme hakemassa ruoat Janen kotoa. Ajoimme itään jonkun matkaa, jonka jälkeen Jane ja Nick jättivät meidät matkustamaan paikallisella museojunalla, höyryjuna Puffing Billyllä. Tunnin junamatkan aikana saimme lähikosketuksen paikalliseen flooraan ja näimme huikeita näkymiä alas laksoon (nousimme noin 300 metrin korkeudelle).
Junamatkan jälkeen pidimme piknikkiä Lakesiden "aseman" vieressä olevassa virkistyspuistossa parin tunnin verran. Sitten minä hyppäsin Nickin moottoripyörän kyytiin, muut autoon ja jatkoimme paikalliselle padolle, jonne kuulemma kengurut kokoontuvat iltaisin syömään.
No, kenguruita ei näkynyt, mutta teimme pienen kävelyretken viereisessä metsässä (=puskissa? Paikalliset eivät sano 'forest' vaan 'in the bushes'). Juuri kun olimme päättäneet luovuttaa ja olimme jo kävelemässä parkkipaikalle, saapui kuitenkin 6 kengurun lauma ruokailemaan, joten ensimmäiset kenguruhavainnot on nyt tehty. Atte ja lapset pääsivät aika lähellekin.
Onnistunut päivä huipentui grilli-illalliseen Janen ja Nickin kotona, kotona olimme puoli 11 aikaan illalla. Kuuma, mutta erittäin antoisa päivä!
Ensin matkasimme paikallisjunalla 25 minuuttia ja kävimme hakemassa ruoat Janen kotoa. Ajoimme itään jonkun matkaa, jonka jälkeen Jane ja Nick jättivät meidät matkustamaan paikallisella museojunalla, höyryjuna Puffing Billyllä. Tunnin junamatkan aikana saimme lähikosketuksen paikalliseen flooraan ja näimme huikeita näkymiä alas laksoon (nousimme noin 300 metrin korkeudelle).
Junamatkan jälkeen pidimme piknikkiä Lakesiden "aseman" vieressä olevassa virkistyspuistossa parin tunnin verran. Sitten minä hyppäsin Nickin moottoripyörän kyytiin, muut autoon ja jatkoimme paikalliselle padolle, jonne kuulemma kengurut kokoontuvat iltaisin syömään.
No, kenguruita ei näkynyt, mutta teimme pienen kävelyretken viereisessä metsässä (=puskissa? Paikalliset eivät sano 'forest' vaan 'in the bushes'). Juuri kun olimme päättäneet luovuttaa ja olimme jo kävelemässä parkkipaikalle, saapui kuitenkin 6 kengurun lauma ruokailemaan, joten ensimmäiset kenguruhavainnot on nyt tehty. Atte ja lapset pääsivät aika lähellekin.
Onnistunut päivä huipentui grilli-illalliseen Janen ja Nickin kotona, kotona olimme puoli 11 aikaan illalla. Kuuma, mutta erittäin antoisa päivä!
3.1.07
Vesipula
Iltapäivää! Täällä on tänään ollut niin toivottoman kuuma, ettemme ole tehneet mitään järkevää. Minä kuin yhden romaanin, muut ovat pyörineet levottomana olohuoneessa. Huomenna on onneksi luvassa ensimmäinen varsinainen retki, piknik Aten työkaverin kanssa.
Kuten aamun Iltiksessäkin uutisoitiin olemme ilmastonmuutoksen kourissa täällä. Melbournessa se tuntuu niin, että vesivarastot ovat enää 39% täynnä, mikä tarkoitti sitä, että vuodenvaihteesta astui voimaan vaiheen 3 rajoitukset: yksityisiä uima-altaita ei saa täyttää letkusta, nurmikoita ei saa kastella, kukkapenkkejä saa kastella vain kahtena päivänä viikossa (eri päivät parillisille ja parittomille talonumeroille). Melbournen hanavesi on siis juomakelpoista ja hyvää kuten Helsinginkin.
Huhtikuussa povataan tason 4 rajoituksia. Meillä ei ole mitään hajua mitä se tarkoittaa, mutta piheinä omakotitaloasukkeina olemme onneksi tottuneet vähäiseen veden käyttöön.
Kuten aamun Iltiksessäkin uutisoitiin olemme ilmastonmuutoksen kourissa täällä. Melbournessa se tuntuu niin, että vesivarastot ovat enää 39% täynnä, mikä tarkoitti sitä, että vuodenvaihteesta astui voimaan vaiheen 3 rajoitukset: yksityisiä uima-altaita ei saa täyttää letkusta, nurmikoita ei saa kastella, kukkapenkkejä saa kastella vain kahtena päivänä viikossa (eri päivät parillisille ja parittomille talonumeroille). Melbournen hanavesi on siis juomakelpoista ja hyvää kuten Helsinginkin.
Huhtikuussa povataan tason 4 rajoituksia. Meillä ei ole mitään hajua mitä se tarkoittaa, mutta piheinä omakotitaloasukkeina olemme onneksi tottuneet vähäiseen veden käyttöön.
1.1.07
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
