Tänään, Kalevalan päivänä, täytyy listata pari asiaa, mitkä Suomessa sentään ovat hyvin
1) Kouluruokailu. Ja työpaikkaruokailu. Valittakaa mitä valitatte Porthanian ruoista tai kouluruoista, mtta ihan käsittämättömän paljon energiaa menee päivässä siihen, kun miettii missä lounaansa syö tai mitä lapset syövät. Sitä paitsi on reilua, että kaikki saavat kunnon ruokaa. Lapset ovat olleet kateellisia, kun joillain luokkakavereilla on lounaana pelkkä sipsipussi. Olemme yrittäneet valistaa, ettei se oikeasti ole niin hyvä asia syödä sipsejä lounaaksi joka päivä...
2) Asuntojen eristys. Meidänkin 5-kymppinen talo on sentään eristetty tähän tönöön verrattuna, jossa lämpötila noin puolen päivän viipeellä seurailee ulkoilman lämpötilaa. Nyt kun ollaan syksyn kynnyksellä, niin sekä ulko- että sisäilman lämpö on miellyttävät 25 astetta, mutta olemme kokeilleet jo 15 ja 35 vaihtoehtojakin. Ei hyvä.
Yritän tänään paneutua Alan Gewirthin ajatuksiin ja saada yhtä paikoilleen jumittunutta kässäriä kirjoitettua eteenpäin. Illalla on tarkoitus mennä Queen Victoria Marketin kesän viimeiseen iltamarkettiin Aten kanssa. Huomenna lisää paikallisesta syömisestä ja juomisesta.
28.2.07
26.2.07
Oppia ikä kaikki
Olemme tainneet päästä PMS-vaiheeseen täällä - eilen esimerkiksi Ossi oli sitä mieltä, että olemme olleet täällä liian kauan, tänään taas hän oli suorittanut ensiesiintymisensä show and tell -tunnilla ja hyvin oli kuulemma mennyt uuden kynän esittely. Yhdessä tätä ei ollut harjoiteltu, joten mene tiedä. Joka tapauksessa poika oli varsin tyytyväinen. Neela niiskutti ja yski vielä tänään kotona, joten minä olen viidettä päivää täällä eristyskuutiossa, mikä myös on aiheuttanut lievää (vain lievää :)) kiukuttelua.
Lauantaina kyllä otimme lomaa flunssasta sen verran, että kävimme kaakkoisilla kukkuloilla kollegani Sonia Allenin syntymäpäivillä barbequessa. En tuntenut soniaa etukäteen, mutta meilasin hänelle, koska teemme väikkäriä käytännössä samasta teemasta. Sonialla ja muusikkomiehellään Jeffillä on ihana talo tunnin junamatkan päässä Melbournen keskustasta, jossa tapasimme joukon muita muusikoita ja yliopistoihmisiä. Ihanaa tavata aikuisia ihmisiä. Sitä paitsi kaikki ovat täällä kauhean ystävällisiä. Mikä on joskus rasittavaa...
Tänään saapui äidin lähettämä dekkaripaketti, joten välillä pääsee taas rentoutumaan lukemalla suomeksi (Alastalon salia ei lasketa, se vaatii liikaa ajattelua).
Itse opin tänään sen, että kommentit pitää mun moderoida, jotta ne julkaistaan - joten kiitos kaikille kommentoineille, viestejä kotimaasta on aina mukava saada! En vaan ollut löytänyt tuotakaan nappulaa aikaisemmin...
Nyt täytyy mennä tehostamaan ensi syksyn työntekoa ja katsomaan Täydellisten naisten 3. tuotantokautta.. Cheers mates!

22.2.07
Onnea äidille!
Australian loittoryhmämme toivottaa äidille hyvää syntymäpäivää!! Itse painiskelemme täällä australialaisen flunssan kanssa, varsinkin lapset ovat erittäin nuhaisia ja yskäisiä. Illalla juhlistamme Akin ja Tepon loman loppua tonnikalapihveillä ja katkaravuilla, pojat lähtevät huomenna iltapäivällä takaisin kotimaan pakkasia kohti. Tunnen lisääntyvää ahdistusta ystävien puuttumisesta. Toki tiesin etukäteen, että tämä on se mikä on minulle vaikeinta, mutta että nyt jo? Onhan se vähän raskasta 5 ja ½ kuukautta laskea minuutteja....
20.2.07
Kultaisen sian vuotta vaan kaikille!
Uhmasimme sunnuntaina Even ja lasten kanssa helletta ja lahdimme ihmettelemaan kiinalaisen uuden vuoden viettoa. Lohikaarmekulkueen matkan alkupaassa oli yllattavan valjaa, ja paasimme kuin paasimmekin kaikki koskettamaan lohikaarmetta, minka sanotaan tuovan hyvaa onnea alkavaksi vuodeksi. Kyseessa on minulle viela erityisen hyva vuosi, koska paitsi sian vuosi, kyseessa on kultaisen sian vuosi, joka on vain joka 60. tai 600. vuosi, kalenterista riippuen. Hyvan onnen taydennykseksi tein illalliseksi tavan vaatimaa pyoreata ruokaa (koska kiinalainen uusi vuosi on perheen juhla, ja kokoontuminen ja pyorea ovat sama kirjoitusmerkki kiinassa), kanapullia. Melbourne Victory voitti paikallisen fudisliigan Adelaidea vastaan 6-0. Kaiken kaikkiaan hyva viikonloppu siis. Nyt alkuviikosta karvistelemme hyokkaykseen pyrkivan flunssan kanssa. Viime yona Aten serkut Aki ja Teppo palasivat pohjois-Australian kiertueelta, tanaan tuli tieto etta Eemai on varannut lennot ja tulee viiden viikon paasta. Salmiakkia ja juttuseuraa tulossa, jee!!!
18.2.07
Paljon onneejaavaa Jaakko 5 v.!
Mihin nämä päivät oikein valuvat käsistä? Alakerran Jaakon synttärit oli jo eilen, vaikka yritin hirveästi tsempata, että saisin blogimerkinnän juuri oikealle päivälle. No joka tapauksessa: Onnea onnea onnea onnea onnea!
Johtuu varmaan siitä, että täällä on kolmatta päivää 38 astetta lämmintä, joten suomalaisen aivot eivät enää toimi optimaalisella tavalla. Tänään lähdemme keskustan China Towniin katsomaan kiinalaisen uuden vuoden juhlallisuuksia ja juhlistamaan sian vuoden alkua. Tsekkasimme myös omat kiinalaiset horoskooppimme tapahtuman kunniaksi: Atte on apina, Eve härkä, Neela tiikeri ja Ossi lohikäärme. Ja minä siis sika.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)