Meikäläisen työkiireet ovat Australian-erää takanapäin, joten olen taas palautunut tavoitetilaani: viikonloppuna ei tehdä töitä. Eilen kävimme retkeilemässä Point Lonsdalessa, johon Atte ja lapset olivat tutustuneet jo aikaisemmin Emun kanssa. Ilma oli huhtikuusta sen verran viilentynyt, että Ossia lukuunottamatta kukaan ei enää halunnut juosta rantavedessä. Atte kuvaili vähän ja teki Ossi kanssa tutkielmaa mereen heitetyn kalikan rantautumisliikkeistä, Neela ja Eve rakensivat hiekkakilpikonnan ja minä pääasiassa istuin rannalla katsellen kaihoisasti surffareita...
Tänään tein pitkästä aikaa ruokaa, ja oikein reseptin avulla. Kävimme aamulla lasten kanssa metsäsätysretkellä VicMarketissa, ja tarjosin päivälliseksi marinoitua trevalya (soon kala) ja kookos-korianteri-riisiä. Välissä ehdimme myös käydä katsomassa laimeinta toistaiseksi täällä näkemäämme festivaalia, paikallisen portugalilaisyhteisön voimannäytettä Docklandsin Waterfrontin isossa teltassa.
Päivän merkkitapaukseksi taisikin siis jäädä se, että Ossi sai virallisen AFL-junnupelipaidan tänään tuomisiksi Marketista. Joukkue valikoitui sen perusteella, kenellä on tyylikkäin paita (rajoitin tosin valintaoikeuden melbournelaisjoukkueisiin), ja voittajaksi selvisi Essendon Bombers.
JK. Onnittelut Aleksille, jonka rippijuhlia vietetään tänään todella kaukana täältä Äkäslompolossa!
10.6.07
8.6.07
Huutomerkkitauti
Tänäänkin olisi tehnyt mieli laittaa otsikkoon onnittelu huutomerkkeineen kaikkineen, onhan Furubon vanhan isännän syntymäpäivä. Kesäkuun entrylista alkaa kuitenkin liikaa muistuttaa Seiskan aukeamaa, joten otetaan tällainen pirkanmaalaisen asiallinen linja tällä kertaa että onnee nyvvaan.
Meillä on pitkä viikonloppu edessä, koskapa maanantaina on public holiday niinkin merkittävän asian kuin kuningattaren syntymäpäivän vuoksi. Atte haluaa lähteä uusintaretkelle Point Lonsdaleen aaltoja kuvaamaan ja olen luvannut, että jos hän saa lapset puhuttua ympäri, niin lähden mukaan. Muuten otetaan tämä viikonloppu perheilyn merkeissä. Työstressiä ei juuri nyt ole, sillä posteri on painossa ja seuraava deadline vasta 10.8. (tosin sitä seuraava on jo 15.8.).

6.6.07
Malja lisensiaatille!
Ainoa hyva puoli siina etta on taalla on se, etta juhlista selviaa virtuaalimaljoittelulla. Tanaan sellainen nostetaan ystavalle ja tyokaverille Raija-Liisalle, joka valmistuu juuri kohta lisensiaatiksi. Cheers! Huono puoli on tietysti se, etta paljon mieluummin olisin paikan paalla juhlistamassa kaikkia naita kevaan ja kesan merkkitapahtumia. Varsinkin kun siella on noin kaksi kertaa enemman lampoasteita kuin taalla.
Yritamme tukahduttaa taman alkavan synkkyyden menemalla Aten kanssa tanaan syomaan ravintola Nihonbashi Zeniin - japanilaiseen, joka ei tarjoa sushia lainkaan, vaan on erikoistunut erilaisiin vartaisiin ja sakeen. Vaikkapa RL:n kunniaksi ja sen, etta olen saanut posterin kasaan ensi viikon kokousta varten. Sen selvittamiseen, missa hengentuotteen saisi printattua, meni muuten melkein yhta kauan kuin itse posterin tekemiseen...

4.6.07
Hulluja nuo australialaiset!
Lukuunottamatta sita, etta tyostin yhta kasikirjoitusta hullun lailla perjantaina ja lauantaina, oikein rentouttava viikonloppu takana. Lauantaina kavimme lasten kanssa shoppailemassa heille vahan talvisempaa, eli pitkahihaisia paitoja, kaulahuivit ja sormikkaat. Itselleni mukaan tarttui yksi musta hame. Kaksi kaulahuiviakin olisin ostanut, jos Myerin myyja ei olisi jonotuttanut minua (ja kahta jaljessani olevaa) ensin 15 minuuttia kertoakseen, ettei han oikeasti ole tassa kassalla, palveli vain asiakasta...
Sunnuntaina otimme Aten kanssa iltapaivan vapaata ja kavimme paikallisessa Messukeskuksessa ruoka- ja viininayttelyssa. Melbourne Exhibition Center on sen verran helsinkilaisen isoveli, etta sinne mahtui ruokashown lisaksi myos sisustusmessut ja SkiExpo yhtaaikaa. Messuilta tarttui mukaan kolme viinipulloa, kahdenlaista delisuklaata ja yhdenlaisia delikekseja. Maistelimme parin tunnin verran viineja (noin 100 viinitilaa esitteli tarjontaansa), jonka jalkeen onnistunut iltapaiva olikin hyva paattaa kahvitteluun keskustassa.
Viikonlopun kohokohta oli kuitenkin se, kun vihdoin paasimme nakemaan australialaista jalkapalloa, footya. Kavimme seuraamassa Telstra Domella Aten kollegan Brendanin suosikkijoukkueen Richmond Tigersin ja Brisbane Lionsien valista ottelua. Koska mistaan huippumatsista ei ollut kyse, Dome oli puolityhja (vain 28 000 katsojaa), mutta tunnelma oli silti hyva.
En tutustunut saantoihin etukateen, mutta seuraavat erikoisuudet jaivat mieleen: 1) aloitusheitto (jonka tuomari heittaa) on kuin koripallosta paitsi pallo pompsautetaan maan kautta 2) sivurajaheiton heittaa niinikaan tuomari selka kentalle pain 3) maaleista voi saada 6 tai 1 pistetta, riippuen siita, milla keinoin ja minka pylvaiden valista pallo menee 3) valilla pallollista miesta saa taklata, valilla ei - emme pystyneet paattelemaan tata saantoa.
Joka tapauksessa peli on varsin vauhdikas (tosin nakemaamme ottelua, joka paattyi harvinaisesti tasapeliin, luonnehdittiin seuraavan paivan The Agessa huonoimmaksi vuosiin), varsin fyysinen ja vaatii ilmeista ramapaisyytta ja taitoa. Yrittanemme paasta viela isommalle kentalle (Melbourne Cricket Ground, 90 000 paikkaa) katsomaan jotain parempaa matsia.
JK. Lankomiehella taitaa olla tanaan syntymapaiva, onnittelut Kotkaan!

2.6.07
Malja ylioppilaalle!
Tänään nostetaan täällä Melbournessakin malja siskontyttö Marjaanalle, joka pääsee loistavin arvosanoin ylioppilaaksi Sammon keskuslukiosta! Onnittelut meiltä kaikilta, koeta jaksaa pinnistää vielä pääsykokeisiin lukemista muutama viikko ja sitten tervetuloa tänne lomailemaan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)