No niin, ei tullut viisuvoittoa, ei latkan MM-kultaa ja Kimikin keskeytti Barcelonassa. Joka tapauksessa hauska viikonloppu varsinkin nain ulkosuomalaiselle.
Kun Atte viihtyi Brisbanessa vietimme lasten kanssa cityviikonloppua. Lauantaina harrastimme shoppailua, jonka tuloksena Ossi sai elamansa ensimmaisen kellon. Ihan viela poika ei ole hiffanut, mista on kysymys, mutta lahella se jo on. Ainakin aamu lahtee sujuvammin kayntiin kun Ossi tietaa, etta kahdeksalta pitaa olla aamupala syoty ja 8.15 pitaa olla hampaat pesty ja kengat jalassa.
Sunnuntai - aitienpaiva - ei mennyt ihan putkeen, kun Eve onnistui herattamaan koko muun talouden tullessaan aamukuudelta kotiin...Onneksi lapset sentaan viela nukahtivat uudestaan. En sitten jaksanutkaan edes ajatella toiden tekemista. En paastanyt lapsia kaasuliedelle, joten aamupalan sain tehda itse, mutta lahjat (mm. 6 erilaista saippuaa) sain sitten myohemmin sankyyn. Lapset ovat myos oppineet hakemaan lehden alakerran postihuoneesta, which is nice. Iltapaivalla kavimme nauttimasta Melbourne Jazz Festicalin rippeista ilamiskonsertin merkeissa, jonka jalkeen lapset juoksetelivat pari tuntia leikkipuistossa ja mina luin rompsua.
Hauskinta viikonlopussa oli kuitenkin ehdottomasti Euroviisulahetykset. Lauantaina katsoimme semifinaalia ja eilen finaalin. Valitettavasti Ossin suosikki Israel ja oma suosikkini Andorra eivat menestyneet. Neelan Bulgaria vahan paremmin. Missakohan kaapissa naita meidankin lapsia on pidetty, kun ne ovat niin liikuttavan onnellisia kun saavat kupillisen popcornia ja valvoa puoli kymmeneen....
14.5.07
10.5.07
Viisuhuumaa täälläkin
Kyllä täälläkin pääsee hyvin viisutunnelmaan, ohessa ote tulevan lauantai-illan televisio-ohjelmasta:

Finaali näytetään sunnuntai-iltana. Ja maksuttomalta kanavalta!
7.5.07
Karhunpoika sairastaa
Tänä aamuna Ossi heräsi yli 38 asteen kuumeessa ja nukkua tuhisee nyt tuossa omassa sängyssään. Tyypillisesti Atte lähtee tänään puoleksitoista viikoksi Brisbaneen, jossa alkaa huomenna neljän päivän kokous. Samalla reissulla Aten on tarkoitus jutella paikallisen proffan kanssa jostain isommasta yhteishankkeesta.
Kun reissu oli suunnitteilla, totesin alustavasti, että ehkäpä perheellisellä miehellä voisi olla muita velvoitteita äitienpäivänä. No niin kuulemma olikin, eikä aivoriihi ensi viikonloppuna siis onnistu. Aten ratkaisu: ollaan Brisbanessa vielä puolet seuraavastakin viikosta. Luulen, että häneltä jäi ihan oikeasti huomaamatta alkuperäisen kommenttini alaviite :). Mainittakoon puolustukseksi nyt kuitenkin, että emme ole juurikaan juhlineet näitä äitien- ja isänpäiviä, kun emme ole toistemme vanhempia. Mutta kun täällä hypetetään kaikkia juhlapäiviä viikkoja etukäteen, niin sitä helposti menee imuun mukaan.
Lauantain Cirque du Soleil -elämys oli hieno! Paikkamme olivat varsin edessä, viidennellä rivillä, joskin hieman sivussa. Joka tapauksessa kahden tunnin show hipoi täydellisyyttä niin taidollisesti, puvustuksellisesti, musiikillisesti kuin valaistuksellisestikin. Hyvä investointi, Neelan ja Ossin riemukkaat ilmeet olivat ehdottomasti sen arvoisia.

5.5.07
On viides päivä toukokuun
Kolmen kuukauden lähtölaskenta alkaa tästä. Nyt tuntuu siltä, että aika hupenee käsistä ja pitää tehdä oikein lista siitä, mitä kaikkea täällä haluaa vielä tehdä. Torstaina saimme yhden tavoitteen täytettyä, kun kävimme Aten kanssa syömässä Carltonissa lähi-idän ruokaa tarjoilevassa ravintolla ZumZumissa. Näin jälkikäteen ajatellen ei olisi ehkä ihan niin paljon pitänyt tällä jalalla kävellä, hauskasta illasta on muistona vieläkin varsin turvoksissa oleva nilkka ja erittäin vaikuttavankokoinen ja -värinen mustelma.
Tämä viikonloppu täytyy sitten ottaa ihan rauhallisesti. Jos Atte ja lapset lähtevät huomenna retkeilemään, niin minä jään kotisohvalle makaamaan. Tänään on kuitenkin vuorossa The sirkus, kun iltapäivällä menemme koko perhe ihastelemaan Cirque du Soleil'n Varekai-esitystä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)