Olipa jannittavaa tulla tana aamuna toihin katsomaa, millainen eduskunta Suomea tasta eteenpain hallitsee. Olin yllattynyt, etta meni niin oikeistovoittoiseksi. Uskoin kylla, etta vaalien suunta olisi ollut tuo, mutta etta noin paljon. Janna nahda, millainen hallitus tulee. Hirvean vaikea on kylla mahda Kataista paaministerina, kun mua rupeaa aina naurattamaan kun han avaa suunsa. Mies nayttaa ihan Lystikkaan ja Mikki Hiiren risteytykselta ja sitten semmoinen aarimmainen sankykamariaani tulee ihan yllatyksena. (toim. huom. nain asiallisin perustein sita politiikkaa tulee arvioitua, kun on riittavasti opiskellut yliopistolla).
Meidan eilinen kului enempi moottoriurheilun parissa, kun seurasimme F1-kisoja - kuva televisiosta, aanen saimme 5 km:n paasta autenttisena kun avasimme parvekkeen oven. Australialaislehdisto on tehnyt Raikkosesta inhokkinsa (Kimilla on epailematta itsellaan osuutta asiaan) ja taman paivan lehdessa esimerkiksi voittajasta oli ihan minikuva ja etusivun iso kuva oli varattu McLarenin pojille. Ainoa positiivinen mainittu asia oli se, etta Kimi joi samppanjapullosta ennen kuin rupesi sita ruiskuttamaan...
19.3.07
16.3.07
Oonahan täyttää tänään 10 vuotta!
Kyllähän se päivä täälläkin vähän kirkastui, varsinkin kun muistettiin, että Oona täyttää tänään 10 vuotta. Melbournen loittoryhmä onnittelee! (Traditionaalisesti olemme tähän aikaan viettäneet viikonlopun porvoolaisesta vieraanvaraisuudesta nauttien). Sitä vaan ihmettelen, että miten Oona, joka vasta eilen oli semmoinen 2,8-kiloinen vauvarääpäle, voi täyttää jo kymmenen. Epäilen vahvasti, että joku on varastanut elämästäni ainakin 8,5 vuotta...
Harmaa aamu
Aamu valkeni ensimmäistä kertaa todella harmaana ja sateisena koko kolmen kuukauden oleskelumme aikana. Nyt loppuviikosta elämäämme on haitannut Formula 1 -kisat, jotka ovat aiheuttaneet sen, että luottoratikkamme 86 ei kuljekaan tänne Docklandsiin vaan kaarta Bourke Streetiltä etelään formulahelvettiä kohti. Ideologisista syistä emme itse osallistu formulatapahtumaan, mutta Eve on hankkinut tapahtumalipun sunnuntaiksi. Raportoimme sitten toisen käden kautta -kuulumisia.
Täällä on muuten ihan tolkuttomasti tapahtumia tänä viikonloppuna. Formulakisojen (jotka yksinään tuovat tänne 200 000 ylimääräistä) lisäksi alkavat uinnin MM-kisat sekä Melbournen ruoka- ja viinifestivaalit. Miten nämä ihmiset pystyvät keskittymään työntekoon? No uimakisat ovatkin kärsineet matalasta lipunmyynnistä. Harkitsen vielä, menisimmekö huomenna lasten kanssa katsomaan kuviokelluntaa uimakisoihin. Joka tapauksessa olemme hankkineet paljon lippuja Melbournen stand up -komiikka -festareille ja elokuussa menemme Aten kanssa myös katsomaan Royal Shakespeare Companyn Learia, kun he vierailevat täällä viiden esityksen ajan.

13.3.07
Leena-täti, talvisota ja Jouni
Tänään vietetään otsikossa mainittua kolminkertaista juhlapäivää, otsikossa mainitussa ikäjärjestyksessä. Onnea vaan kaikille! Ja erityisesti Neelalta terveisiä hulttiomaiselle (not) kummisedälle. Il-ves!
Lukijat väittävät, että kerron pääasiassa Ossille (ja itselleni) tapahtuneista asioista, enkä Atesta ja Neelasta. Mielenkiintoinen huomio, joka saattaa pitää paikkansa ja vaatii ehkä syvällisempää pseudofreudilaista analyysiä. Ehkä se johtuu siitä, että Atte ja Neela ovat perheemme peruskalliomateriaalia, jotka elävät elämäänsä vakaasti maailman tuulten heiluttelematta ja vähät (tai ainakaan kovin paljon) välittämättä siitä, mitä muu maailma heistä ajattelee. Ossi ja minä taas...miten sen nyt kauniisti sanoisi...olemme ehkä hieman vaativampia ja äkkiväärempiä.
Kerrottakoon nyt kuitenkin, että Atte vie lapset kouluun aamulla yhdeksäksi, menee sen jälkeen töihin toimistolle Melbournen yliopiston vanhalle kampukselle, käy ilmeisesti päivän aikana kuntoilemassa yliopiston salilla tai uimahallissa ja tulee puolen seitsemän maissa kotiin. Oletan, että luonnonsuojelualuesuunnittelutiedettä syntyy tasaiseen tahtiin.
Neela puolestaan tekee ahkerasti niin Suomen kuin Australiankin koulutehtäviä, mistä johtuen välillä uupumus iskee. Pelaamme myös paljon Unoa ja Yatzya. Neela on myös aktiviteettien vähyyden vuoksi ruvennut lukemaan kirjoja, mikä on erittäin iloinen asia.

10.3.07
Ainakin 61 ääntä lähtee Melbournesta
Pienten vaikeuksien jälkeen (luin asemakarttaa väärin ja jäimme pois junasta väärällä asemalla, jonka seurauksena olimme Burwood Roadin alussa kun tavoite oli numero 554) ja parinkymmenen minuutin kävelyn jälkeen löysimme tänään Suomen kunniakonsulaatin Hawthornin kaupunginosasta. Tärkeä tavoitteemme oli päästä äänestämään. Ihan hirveää tungosta konsulaatissa ei ollut, mutta meitä ennen siellä oli pari suomalaista reppumatkailijatyttöä ja heti meidän jälkeemme paikalle tuli pariskunta, joka oli ollut jo 5 vuotta täällä Australiassa. He jo tunnustivat, etteivät oikein enää tunne ehdokkaita. Lisäksi konsulaatin ystävällinen naisvirkailija tiesi kertoa, että 54 ääntä oli annettu jo ennen meidän rypästämme. Pääsimmeköhän vaa'ankieliasemaan?
Pikkaisen vaikea on tosiaan ollut entiseen tapaan innostua vaaleista, kun kaikki tieto on ollut lähinnä verkkolehtien ja parin blogin varassa. Siltä ainakin tuntuu, että yhtäkkiä ilmastonmuutos on noussut poliittiselle agendalle kaikilla ympäri maapalloa. SAK:lla oli joku loanheittomainos, joka vedettiin pois ja Ole-jo-hiljaa-Susan-Kuronen julkaisi kohukirjan suhteestaan pääministeriin. Mihinkään mullistuksiin ei siis taitane olla tarvetta varautua.
Muuten viikonloppu etenee rauhallisissa merkeissä, kun yritämme lopullisesti nitistää tämän aussiflussan. Virallisesti täällä juhlitaan kesän viimeistä viikonloppua Moomba Water Festivalin merkeissä, ja huomenna saammekin nauttia täällä Docklandsissa kaikenlaisesta vesiurheilusta tuossa satama-altaassa. Sitten nokka syksyä kohti, kesäaikakin päättyy kolmen viikon päästä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)