21.12.06

Valkoinen joulu?

Taalla on tanaan 37 astetta lamminta, eli todella kuuma. Luin eilen lapsille aaneen saatiedotusta, ja ei voi kuin ihmetella lasten ennakkoluulottomuutta. Kerroin, etta tanaan tulee kuuma paiva, sitten yksi ukkospaiva ja jouluna sitten sataa. Ossi kysyi ihan vilpittomasti etta: Ai luntako?

Taman hellepaivan vietimme paikallisessa meriakvaariossa, jonka vaikuttavin elamys oli 2,5 miljoonan litran akvaariossa tapahtunut haiden ja rauskujen ruokinta. Nyt olen ensimmaista kertaa lahdossa yksin shoppailemaan, katsotaan mihin tama johtaa...Yritan ainakin loytaa jotain pienta joulukoristetta. Ja yhdessa kenkakaupassa oli hyvan nakoisia sandaaleja alennuksessa.

Meilla on myos kotipuhelin kytkettyna, kannykkaliittymat ja toivo internet-yhteyden kytkemisesta lahimman kolmen viikon sisalla. Sitten ei enaa tarvitsisi roikkua taalla nettikahviloissa, vaikka kieltamatta tamakin on aika hauskaa. Viela hoidettavia asioita ovat mm. tapaamisen jarjestaminen lasten kielikoulun rehtorin kanssa seka minun integroitumiseni paikalliseen yliopistoon. Kutsukirje oli lahtenyt snailmeilina Helsinkiin, mutta sain onneksi sahkoisen version sahkopostiin.

20.12.06

Huh helletta!

Tanaan herasimme ensimmaiseen maastopaloaamuun, mika tarkoittaa sita, etta ilma on harmaata, haisee juhannuskokolle ja on ihan hemmetin kuuma. Eilen nukuin koko paivan (!) joten siita ei mitaan raportoitavaa - Atte ja lapset kuulemma kavivat yliopistolla ja koululla ja uima-altaalla...

Tanaan ohjelmassa on ollut mm. paikallisten kannykkaliittymien hankkiminen, joululahjojen ostoa ja kiinteistovalittajalla kaynti. Maltan tuskin odottaa, etta saamme postilooramme auki, siella odottaa jo Anoun ja Jannen joululahjan 1. osa, tamanpaivainen the Age -lehti.

Shoppailuhimo on pysynyt kiitettavasti kurissa taman runsaudenpulan keskella, Atte on ostanut sandaalit, mina hatun ja poppikoneen (36 euron cd-soitin) tanne raahattujen levyjen kuunteluun. Ai ostinhan mina kaksi kirjaa. Naista kirjoista tulee kylla viela ongelma.

Nyt pitaa rientaa pelikauppaan, jossa on treffit perheen kanssa. Tama viesti kirjoittui paikallisen ChinaTownin internet-kahvilasta.

18.12.06

Aika heite

Jet lag on erittain mielenkiintoinen ja vekkuli asia. Neela nukkui eilen putkeen 17 tuntia, mina taas nukun paikallisena yona tyypillisesti 5 tuntia, heraan viidelta ja sitten saatan ihan yhtakkia simahtaa totaaliseen uneen paivan aikana. Janna tunne. Myos tasapainohairioita esiintyy, mika johtunee siita, etta korvan tasapainoluut eivat ole adaptoituneet viela tahan paa alaspain olemiseen?

Asunnostamme on todella ocean views, ei nyt ihan amazing mutta kuitenkin. Sijaitsemme Melbournen hyvin trendikkaalla alueella Docklandsissa, ja edessamme avautuva laiturialue on taynna ravintoloita ja meno jatkuu iltaisin kolmeen-neljaan. Melu ei kuulu sisalle. Eilen illalla 200 metrin paassa sijaitsevalla urheiluareenalla Telstra Domella oli Robbie Williamsin konsertti.

Kamppa on skandinaaviseen tyyliin sisustettu, valkeat seinat ja vahan puuta ja lasia. Kaikille on omat makkarit ja keittiossa laadukas kaasuliesi. Ensimmainen aussiateria oli tonnikalapihvia ja peruna-porkkanamuussia, toinen tuoreita katkarapuja paistettuna ja maissintahkia.

Laitamme kuvia, kunhan kameran piuha jotenkin kulkeutuu Tapanilasta tanne...

Amazing Race with Kids

Tuossapa idea uudeksi tosi-tv:ksi: Mitapa jannittavaa siina on, etta kaksi aikuista ravaa ympari maapalloa ja tekee tehtavia. Vaikeuskerrointa voi lisata silla, etta heille laitetaan kaksi mukulaa mukaan...No eipas vaineskaan, taalla roikutaan Melbournessa paa alaspain, eli perille paastiin. Matka meni hyvin ja yllattavan vahan sen aikana ehti tehda. Olin ottanut matkalukemiseksi Alastalon salissa, enka saanut kuin 42/500 sivua luettua. Vaimonsa tuntien Atte oli jarkannyt niin, etta Singaporessa oli vaihtoaikaa vain 1 tunti, joten en ehtinyt yhtaan nauttia paikallisista shoppailumahdollisuuksista. Bangkokin lennolla nukuimme 7 tuntia, sitten valvottiin Singaporeen asti. Singapore-Melbourne-valilla muutaman tunnin unet ja perilla paik. aik. 6.30.

15.12.06

47 minuuttia

Olemme jo EU:n tuolla puolen, ja nautimme viimeistä kertaa ääkkösellisestä näppäimistöstä. Kohta alkaa boarding!